tiistai 30. huhtikuuta 2013

MIES TULI TUNTURISTA


Tälläisissä maisemissa hän pilkki kavereittensa kanssa.



 Saalista tuli runsaasti. Tässä kuvaa Raudusta, punalihaisesta pohjoisen maukkaasta kalasta.





keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

KERHO PÄÄTTYI!


Nyyh! Nukkekotikerho päättyi tältä keväältä. Enkä päässyt kipeän jalkani takia viimeiseen kokoontumiseen.


Soisalo-opiston kevätnäyttelyyn osallistuimme sekä Joroisissa, että Varkaudessa varsin kauniilla kokonaisuudella.


Tämä herttainen kukka-asetelma on Leena A: n käsialaa. Taustarakenne jäätelötikuista muut osat balsaa. Kukkaset isompien silkkikukkien osista koottu kauniiksi ryhmäksi. Ympärillä kukkakaupan asetelmien narunäyhtää. 
Huomaatteko muuten linnunpesän?


Pupuhyrrä syntyi Tapion taitavissa käsissä. Se on täysin toimiva leikkikalu.

Kiitos Eira ja kerhokaverit! Oli erittäin inspiroiva nukkisvuosi!


tiistai 23. huhtikuuta 2013

PERHOJA


Mieheni pistää minut välillä 6-0 näissä miniatyyritöissä!



Tässä vast'ikään valmistuneita perhoja. 
Vaviskaa Norjan tunturijärvien Raudut ja Näätämöjoen lohet.


perjantai 12. huhtikuuta 2013

UUSI SÄNKY


 
Juuri parahiksi uuden Tiituleenan asettuessa Tuomon rinnalle valmistui heille uusi sänkykin. Kauniista kuvioista sängyn päissä minun on kiittäminen mieheni kuviosahan käyttötaitoja.





SIIRTOKUVIA LISÄÄ


Kokeilimme myös kuvan siirtoa kankaalle kuvansiirtoliuoksen/massan avulla. Massa levitettiin kankaalle siihen kohtaan, mihin kuva aiottiin siirtää. Sitten pantiin kuva massan päälle, kuvapuoli ylöspäin. Lopuksi levitettiin massa kuvan päälle. Annettiin kuivua hyvin. Sitten pestiin massa kuvan päältä pois, jolloin paperi irtosi liottelemalla myös. Mutta kuva jäi kuin jäikin kankaalle! Lopuksi kuvakangas silitettiin kuumaksi voipaperin läpi ja siveltiin värjäämättömällä kynttilällä.


Tässä Tiituleenan ja Tuomon uusi sängyn peitto, joka on tehty kuviokankaan osalta siirtoliuoksen avulla. Kuva on sisustuslehdestä, ja aivan tavallista lehtipaperia
Pyöreän tyynyn kuva on aiemmassa postauksessa olleen kuvauksen tapaan siirretty kuvansiirtokankaalle ja siitä voipaperin läpi silitetty 10-20 s, kunnes kuva on täysin kiinni kankaassa.



tiistai 9. huhtikuuta 2013

KUVANSIIRTOKOKEILUJA


Teimme nukkiskerhossa tälläisiä herkullisia kuvansiirtokokeiluja.



Nämä ovat mustesuihkukopiokoneella tekstiili-kuvansiirtopaperille kopiotuja ja paperilta puuvillakankaalle voipaperin läpi silitettyjä. 



 Tyynynpäällisiä, kasseja, tyynyjä, tauluja ja omaperäisiä teepaitoja syntyi nukkekoteihimme.



maanantai 8. huhtikuuta 2013

PAINISKELUA KIVUSSA


Kuuntelin hädissäni toissa yönä neljän alaraajan nivelen särkyä. Muutin asentoa, hetken kipu hellitti. Saapuakseen taas. Yön pimeys siivitti ajatuksia tulevaisuuteen. Mitenkähän sairas olen 10 vuoden päästä... Ylös oli noustava. Ahdistunein askelin tutulle kaapille, lääkekaapille. Kahdella pillerillä päätin käydä tällä kertaa taistoon. Jassu-kissa hiipi syliini, kuin lohduttaakseen. Istuskelimme toistemme lähellä, vähitellen kipu hellitti. Kissa hiipi omalle paikalleen ja minä omalleni.
Unen rajalla;  Levolle lasken Luojani, armias ollos suojani.






keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

OLKIHATUN JÄRISTYS JATKUU!


Myös lastenhuoneessa on yksi tytär vaihtumassa. Tähtisilmä on kasvanut ja uusiutunut vallan. Kastehelmi tutkistelee uutta siskoa ihmeissään.






Uuden Tähtisilmän kädet ja pää ovat kaupasta. Muuten tyttö on hiuksia myöten omatekoinen.