Näytetään tekstit, joissa on tunniste Revonpesän nukkekotikerho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Revonpesän nukkekotikerho. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. elokuuta 2013

TAITAVAT PIENET SORMET 2


   Tämän täydellisen huoneen on Aavi 9 v värkännyt Revonpesän nukkiksessa! Uuni on tehty sipsipurkkiin. Lepotuoliksi on liimattu kaksi erilaista jätskitötterön päätä ja sisustettu kankaalla.



Tuolit syntyivät Aaron, Aavin ja minun yhteis-idealla shampanjapullon korkin rautaosasta ja harrastekavereiltani Tapiolta ja Maija Liisalta saamastani kovasta taitepahvista. Aavi vielä maalasi kukkasia tuoleihinsa.


Yksi Aavin tuoleista on saanut jaloikseen samantyyppistä valmisjalkaa kuin pöydän jalkoinakin on. Niitä on helppo leikata tarvittavaan pituuteen ja tarkoitukseen.


torstai 15. elokuuta 2013

TAITAVAT PIENET SORMET


Revonpesän nukkekotikerho kokoontui heinäkuun lopulla kahtena päivänä. Ja meillä oli niin mukavaa kuten nukkiskerhoissa aina!



Tässä 7 vuotiaan Aaron töitä.


Pallogrilli on tehty pääsiäismunan yllätyksen suojapallosta. Tuolin jalkoina ovat shampanjapullon korkin osat. Idea tässä nimenomaisessa muodossa on Aaron itsensä.


Takkakin syntyi talveksi raemehujäätölkistä.


sunnuntai 4. elokuuta 2013

MEHEVÄT KUKKIJAT


Tänä kesänä Pasuunakukka puhaltaa komeasti iloksemme!



Syysleimu tuoksuu lapsuuden kesiä.



lauantai 29. kesäkuuta 2013

REVONPESÄN NUKKIKSESSA VILKASTA


Kotikerhomme jäsenet ovat värkkäilleet omaperäisiä oivalluksia roskista.


 Saara loihti tauluja, maljakon, ämpärin, kärpässienen, kakkuja ja paljon muuta nukkekotiinsa.



Tässä Saaran näkemys sähköhellasta. Minua pyydetään huomauttamaan, että uunin takaseinä violetti, vaikka se kameran näkemyksenä on sininen.





Johanna teki nukeilleen tanssilattian hurmaannuttuaan ensin tuosta kauniista kiiltävästä kankaasta.






lauantai 15. kesäkuuta 2013

REVONPESÄN NUKKEKOTIKERHO KOKOONTUI


Tällä viikolla kokoontui Revonpesän nukkekotikerho! Tässä Johannan ja Samuelin värkkäilyjä.




Täytekakku syntyi suklaarasian pohjapalasta, valkoisesta massa maalista ja helmistä. Melkein söisi suoraan kämmeneltä!


OIkealla kaurapuurokattila lääkemittalusikasta, kantanapista ja massaa puurona. Mannaryynejä vielä puuron pinnalla.

perjantai 1. helmikuuta 2013

LAPSET TERVEINÄ JÄLLEEN


Revonpesän nukkesairaalasta pääsivät nämä lapset terveinä kotiin. Kylläpä olikin kirurgilla puuhaa ennenkuin tähän vaiheeseen päästiin.

                                                                              







   

maanantai 14. tammikuuta 2013

OVET AUKI



Talo Kultaisen kolmas ja neljäs kerros.
Tapetit Tilda - tapetteja, Leenalta saatuja ja ostettuja sekä Tiimarin papereita. Katon alapuoli maalattiin taivaan siniseksi. Matkaan lähti punainen sänky, jonka idean sain nukkekotkerhossamme. Nämä ylemmät kerrokset ovat Saaran valtakuntaa, mutta luulenpa, että Villekin poikkeaa tänne verstaaltaan.




Alakerrassa verstashuone ja autotalli. Työkalulaatikko on jo valmiina, sen teimme kesäkuussa Villen kanssa yhdessä. Luulenpa saavani kuvia  kunhan Talo muuttuu asutuksi.


TALO KULTAINEN


Talo Kultainen esittäytyy kaikessa komeudessaan eri puolilta. Ankaran puuhastuksen jälkeen onnellisena luovutimme vuoden ensimmäisellä viikolla tämän leikittäväksi tarkoitetun nukketalon kahdelle meille hyvin rakkaalle pienelle ihmiselle.






Nyt Talo vielä uinuu. Se ei tiedä miten mielenkiintoinen elämä on edessä. Ovien takana sadut kutovat seittejään, odottaen pienten ihmisten mielikuvituksen tarttumapintoja.




torstai 10. tammikuuta 2013

RAKENNUSKUVIA LISÄÄ


Ihana projektimme lasten nukkekoti on jo valmis ja kotonaan Lemillä. Tässä vielä vaihekuvia. Joulun jälkeen saimme valmiiksi.


Vaikka portaat tilasin maalaamattomana valmispakkauksena, portaissa oli silti kova työ kaidepuiden ja kaiteen kiinnittamisessä.


Tässä liimautuvat ikkunan puitteet.


Varsinaisen talomaakari, mieheni on käsistään perin taitava! Tässä liimautuvat huoneitten listat.



torstai 20. joulukuuta 2012

IHANIA VUODESOHVIA


 Kahdelle lapsen lapselle värkkäsin muunnelman Marian sohvasta. Osia sahasin miesten puutyöpiirissä (kuten omaanikin), jossa olimme vieraina koko nukkekotipiiri. Myöhemmin myös Tapio auttoi piirissä ja oma mieheni kotona. Näitä oli kovin mukava tehdä Revonpesän Joulupajassa.


JOULUPAJASSA ON KÄY MUKAVA TOHINA


Revonpesän Joulupajassa käy iloinen vilske ja pauke. Rakennetaan isoa nukkekotia lapsille ja kauniita vuodesohvia myös. Älkää vaan kertoko, hys, nämä ovat salaisuuksia!!


Tässä tapetoidaan. Teimme mahdollisimman paljon osissa, sillä Olkihatun teosta opimme virheistämme.


 Ikkunat, ovet, ja portaat tilasin Minimaailmasta puuvalmiina. Tässä maalattuina ja valmiina kiinnitettäväksi paikoilleen


Portaitten teko olikin kimuranttia. Mieheni sai sovitella ja pähkäillä jonkun verran. Pakkauksissa oli kahdet täydelliset portaan, tosin koottavat.



perjantai 26. lokakuuta 2012

REVONPESÄN NUKKEKOTIKERHO



Revonpesän nukkekotikerho kokoontuu silloin tällöin meillä. Jäsenet ovat erittäin innostuneita ja aktiivia. Heidän luomiskyvyllään ja taiteellisuudellaan ei ole rajoja. Viimeisin kerho kokoontuminen oli viime lauantaina. Nämä sängyt olivat liimausten osalta kuivumassa edelliseltä kerralta. Nyt ne saivat ihastuttavan värin. Avustava kerhon jäsen värkkäili nuo patjat väliviikoilla. Jos oikein tarkkaan katsot löydät myös kauniin taulun kuvasta.
Balsa on pehmeä, lastenkin käsille sopiva huonekalujen rakennusmateriaali.