tiistai 27. elokuuta 2013

KIVULIAS KESÄ


Kovasta kivusta, joka jatkuu viikosta toiseen, ei ole helppo kertoa. Tulenko kuulluksi totuudellisesti, vai vääristääkö kuulijan oma kokemusmaailma kertomukseni. Tänä kesänä en ole pystynyt näillä sivuillani kertomaan mitään kivusta. Se on ollut liian yli menevää. Nyt syksyn alkaessa, kun tavallinen työ-arki on alussa lomien ja loma-odotusten jälkeen, voi jotain jo sanoakin. Kohtasin nimittäin ortopedin, joka ymmärsi kipua ja sen olemusta. Ällistyneenä kuuntelin miestä hänen vastaanotollaan.



Ei hän minua parantanut, ei luvannut edes leikata. Mutta tervejärkiseksi sanoi.Pisti käteeni muutaman uuden asian taistelussani kipua vastaan.




perjantai 23. elokuuta 2013

NUKKEKOTIKERHON ALKAMISTA ODOTELLESSA

Erilaisia Tilda-juttuja olen värkkäillyt välitöinä viime vuosina. Kangas on ihastuttavin käsityömateriaali. Mies menee kalastus- ja eräkaupassa sekaisin, minä kangaskaupassa.



Tilda-töissäni olen käyttänyt yleensä  Tilda-kankaita. Aluksi pidin moista  yli-intoisena, mutta pian naksahdin siihen itsekin...




Tämän baskerin kaava löytyy Tildan äidin Tone Finnangerin kirjasta TILDAN TALOSSA. Tässä työssä vain tuo pieni sydän on Tilda-kangasta.




lauantai 17. elokuuta 2013

TAITAVAT PIENET SORMET 2


   Tämän täydellisen huoneen on Aavi 9 v värkännyt Revonpesän nukkiksessa! Uuni on tehty sipsipurkkiin. Lepotuoliksi on liimattu kaksi erilaista jätskitötterön päätä ja sisustettu kankaalla.



Tuolit syntyivät Aaron, Aavin ja minun yhteis-idealla shampanjapullon korkin rautaosasta ja harrastekavereiltani Tapiolta ja Maija Liisalta saamastani kovasta taitepahvista. Aavi vielä maalasi kukkasia tuoleihinsa.


Yksi Aavin tuoleista on saanut jaloikseen samantyyppistä valmisjalkaa kuin pöydän jalkoinakin on. Niitä on helppo leikata tarvittavaan pituuteen ja tarkoitukseen.


torstai 15. elokuuta 2013

TAITAVAT PIENET SORMET


Revonpesän nukkekotikerho kokoontui heinäkuun lopulla kahtena päivänä. Ja meillä oli niin mukavaa kuten nukkiskerhoissa aina!



Tässä 7 vuotiaan Aaron töitä.


Pallogrilli on tehty pääsiäismunan yllätyksen suojapallosta. Tuolin jalkoina ovat shampanjapullon korkin osat. Idea tässä nimenomaisessa muodossa on Aaron itsensä.


Takkakin syntyi talveksi raemehujäätölkistä.


lauantai 10. elokuuta 2013

KESÄN HERKKUJA


 Lapsuuskotini maisemissa muistot tulvivat. Piipahdin vanhaan aittaan. Eletyn elämän tunnelma huokui vastaan, ennen eläneitten ahkerat askeleet, hirsien tuoksu ja viljan...


Tälläisiä hyvin mukavan makuisia kesäkurpitsoita kasvaa kälyni ja veljeni kasvimaalla.


Nämä ovat kälyni Marja-Leenan kokeiluja kasvihuoneessa, Ananaskirsikoita.


Vierailumme huipennukseksi veljeni Olavi vei meidät keskelle Kantarellimetsää! Oih miten ihanaa oli saada korillinen Kantarelleja. Kiitos !


keskiviikko 7. elokuuta 2013

INARIN TERVEISIÄ


Mies tuli onnellisena hyvin onnistuneelta kalareissulta Inarin saaresta.



Näissä maisemissa siellä kalasteltiin.


Tässä leirikeittiössä paistumassa lettuja hyvän kala-aterian päälle.


Aurinko laskee Inarilla.


sunnuntai 4. elokuuta 2013

MEHEVÄT KUKKIJAT


Tänä kesänä Pasuunakukka puhaltaa komeasti iloksemme!



Syysleimu tuoksuu lapsuuden kesiä.